Olisiko nyt Leevi Tukiaisen kausi?

Harvassa ovat olleet Pelicansin valonpilkahdukset alkaneen syksyn aikana. Joukkue on pelillisesti niin pahasti vaiheessa ja jopa sekaisin, että hyvienkään yksilöiden on vaikeaa loistaa. Se on kulunut toteamus, mutta totta.

Niihin harvoihin onnistujiin voidaan tässä vaiheessa laskea Leevi Tukiainen. Hän on pystynyt laitahyökkääjän tontillaan tuottamaan pisteitä tahtiin, jota häneltä on nähty viimeksi neljä vuotta sitten Mestiksessä. Tukiainen sai hyvän lähdön kauteen viimeistellen tehot 1+1 ensimmäisessä harjoitusottelussa. Kaikkiaan pisteitä syntyi 5+3=8 kahdeksassa CHL- ja harjoitusottelussa. Kun lisätään Liigan neljä runkosarjaottelua (2+3=5), on Tukiaisen kauden alku ollut todella väkevä: 12 ottelua, 7+6=13 pistettä.

Tämä näyttää jo erittäin positiiviselta kehitysloikalta Pelicansissa, jonka tulosyksiköissä on viime aikoina luotettu yhä enemmän tuontitavaraan. Itse asiassa on näyttänyt jo pidemmän aikaa siltä, että Tukiaisen kannattaisi lähteä Pelicansista. Ajoittain on tullut hyvin peliaikaa ja tietenkin menestystä joukkueena, mutta selkeää omaa tasonnostoa ei ole tullut, eikä se suurempi rooli ole vakiintunut.

Tukiainen on vaikuttanut klassiselta tapaukselta, että jää laadukkaassa joukkueessa rivipelaajaksi, mutta voisi suuremmalla vastuulla SaiPan tai HPK:n kaltaisessa joukkueessa pompata nopeastikin 10 maalin tai 20 pisteen tekijäksi edullisella hintalapulla.

Viime kauden kollega Pelicansin oikealta laidalta Jesse Kiiskinen, 19, päätyi edellä kuvailtuun ratkaisuun, ja siirtyi HPK:hon. Ei sekään tie mikään takuuvarma ole entisestään heikentyneessä Kerhossa. Siinä saattaa joutua tilanteeseen, jossa tulee kyllä peliaikaa, mutta joukkue häviää illasta toiseen ja on otteluissa paljon puolustuskannalla, mikä vaikeuttaa hyökkääjänä kehittymistä.

Tukiainen luetaan Pelicansissa yhä niin sanottuun nuorisokaartiin, mutta kyse on “jo” 24-vuotiaasta pelaajasta. Ei uskoisi, että liigaotteluita on kertynyt jo kuudella eri pelikaudella. Kohtuullisen hyvät ovat kokonaistilastotkin tältä ajalta: 134 ottelua, 14+25=39 pistettä. Keväällä tulosta tuli pudotuspeleissäkin 2+1=3 pistettä 9 ottelussa. Tämä kaikki kokemus auttanee jo siinä, että Tukiainen tuskin sortuu luulemaan liikoja hyvän alun perusteella.

Kun pisteet ovat tulleet näin ripotellen, ja ehjimmällä kaudella on päässyt pelaamaan vain 44 ottelua, on Tukiaisen potentiaali ehkä jäänyt noteeraamatta.

Liigassa Tukiaisesta on kuoriutunut taitava ns. liimapelaaja, joka sopeutuu hyvin kulloiseenkin hyökkäysvitjaan.

Potentiaalista puhuminen on toisaalta hankalaa. Tukiaisen olemus kentällä on pelinumeroa 71 myöten sellainen, että Ilja Kovaltshuk -videoita on kenties nuorempana katsottu. Repertuaarissa on terävää rannekutia ja pehmeäkätistä kikkapankkiakin. Silti hän ei ollut juniorivuosinaan mikään 40-60 pistettä mättävä huipputalentti. Liigassa Tukiaisesta on kuoriutunut pikemminkin taitava ns. liimapelaaja, joka sopeutuu hyvin kulloiseenkin hyökkäysvitjaan ja tekee mitä vaaditaan joukkueen eteen. Nytkin alkukauden kaaoksessa hän ei ole tehnyt virheitä, jotka olisivat maksaneet päästettyjä maaleja.

Tukiainen on ollut ylitaitava alempiin ketjuihin, mutta liiankin nöyrä tulosyksiköihin. Olisiko kuitenkin pitänyt olla näinä vuosina itsekkäämpi? Olisiko aiemmin pitänyt tehdä kuin Kiiskinen, menikö se juna jo? Näitäkin kysymyksiä voi pyöritellä.

Pelicansissa haaste on tietenkin siinä, että samoista pelipaikoista oikeassa laidassa ja ylivoimapelissä kilpailevat – tai ovat itseoikeutetut – Ryan Lasch ja Lubos Horky. Kun he oletettavasti jossain vaiheessa syksyä lämpenevät tuottamaan tehoja odotettuun tahtiin, on Tukiaisen peliaika uhattuna. Valmentajia joskus soimataan siitä, että he peluuttavat ja haluavat joukkueeseen omia “suosikkipelaajiaan”. No, jokainen voi miettiä, laittaisiko itse tärkeimpiin otteluihin tai niiden ratkaisuhetkille kentälle 15 vuotta Euroopan huipulla pelanneen kiintotähden vai nousukkaan, joka saattaa pystyä haasteeseen vastaamaan. Lasch ja Horky lienevät yhä tiukassa paikassa nokkimisjärjestyksessä edellä ihan perustellusti.

Peliaikaa Tukiaiselle on tosin nytkin tullut vain maltilliset 15.55 ottelua kohden, mutta kuitenkin selvästi enemmän kuin viime kauden 11.40. Hänen kykynsä tuoda pistepotentiaalia alempiinkin ketjuihin on joka tapauksessa tervetullutta. Samoin ylivoimapeliin, johon tarvitaan paljon hyökkääjiä peluutettaessa viisikossa vain yhtä puolustajaa.

Pidemmän tähtäimen näkymänä on, että enää vuoden päästä Lasch ja Horky eivät nokkimassa ole. Siinä kohtaa ollaan suurseuran “luksusongelmien” ytimessä. Luotetaanko mahdollisesti pysyvästi parantaneeseen Tukiaiseen, vai palkataanko edelle taas uusia tekijämiehiä ulkomailta?

Samoin Tukiaisella itsellä: lähteäkö viimein uusiin ympyröihin vai jäädäkö luottaen roolin kasvamiseen?