Blogisti vastaa palautteeseen: Mistä sen hyvän urheilujohtajan oikein löytää?

Taannoinen Vaasan Sportin huonoa urheilumenestystä ripittänyt kirjoitukseni nostatti niin hyvän lukijan kysymyksen, että otetaanpa asia käsittelyyn sen kummemmin valmistautumatta.

“Parempia valmentajia kyllä löytyy, mutta mielenkiinnosta kysyn, että mistä löytää varmasti rautaisen ammattitaidon omaavia urheilujohtajia?”

Niin, varmasti ei rautaisia osaajia ole Suomessa vapaana jonoksi asti, vaikka tietyissä korkeakouluissa ja opistotasolla urheilujohtamisen tutkintoja voikin opiskella. Käytännössä urheilujohtajan (UTJ) tehtäväkenttä muodostuu äkkiä aika laajaksi ja vaativaksi.

Liigan tämän hetken urheilujohtajia yhdistää vankka pelaaja- tai valmennusura, osalla näiden yhdistelmä. Urheilujohtamisen kokemus ja sitä kautta osaaminen karttuu kuitenkin parhaiten urheilua johtamalla.

Lahden Pelicans palkkasi ex-NHL-pelaaja Janne Laukkasen tämän oltua neljä vuotta “harjoittelemassa” HPK:n pelaajakoordinaattorina. Pelicansin mullistava nousu selviytyjästä mestarikandidaatiksi ei tietenkään ole ollut yhden Laukkasen show, mutta joka tapauksessa johtamisen kautta tapahtunut muutos on ollut valtava.

Antti Tuomenoksa puolestaan oli SaiPan urheilujohtaja peräti yhdeksän vuotta, kunnes näytöt riittivät Tapparalle. Sen sijaan on mahdotonta ymmärtää, miten HIFK voi antaa tasoitusta rekrytoimalla Tobias Salmelaisen ja Janne Pesosen lähes nollakokemuksella pelaaja-agentin ja joukkueenjohtajan taustoilla.

Liigaseuran UTJ:lla tulisi mielellään olla valmista kokemusta urheilujohtamisesta jollakin jääkiekon tasolla. Olisi tärkeää olla tietotaitoa valmentamisesta ja pelitapa-asioista. Eduksi olisivat myös kontaktit pelaajamarkkinoille Suomessa ja ulkomailla, tai vähintäänkin valmiudet alkaa rakentaa niitä. Sitten vielä osaamista junioripuolen linjauksiin ja johtamiseen, ellei tästä vastaa erillinen valmennuspäällikkö.

Mutta niin, mistä niitä johtajia sitten pitäisi kaivaa?

Etsinnän voisi kohdistaa ainakin entisiin valmentajiin. Liigassa varsinkin kokeneet valmentajat tuntuvat iän myötä putoavan työmarkkinoilta, mutta heillä varmasti olisi valmiuksia edellä mainittuihin kriteereihin. Kuitenkaan urheilujohtajana hän ei saisi olla talon sisäinen “käärme”, joka odottaa päävalmentajan epäonnistumista valmiina hyppäämään puikkoihin. Oman valmennusuran tulisi olla selkeästi ohi.

Entäpä sitten NHL-scoutit? Voisiko sieltä löytyä joku, sanotaanko kokeneempi, yli 40-vuotias entinen pelaaja, joka on kyllästynyt matkusteluun ja 200 ottelun katsomiseen vuoden aikana, ja haluaisi kenties laajentaa tekemistään urheilujohtamiseen. Tässä tapauksessa henkilöllä olisi kuitenkin hyvä olla tuntuma nimenomaan Suomeen ja Eurooppaan, ei niinkään Pohjois-Amerikkaan.

Kolmas mahdollinen kategoria lienevät sitten juniori- ja valmennuspäälliköt, jotka tuntevat nuorten sarjat, pelaajat ja valmentajat, sekä sen toimintaympäristön lainalaisuudet. Tällaisessa tapauksessa liigajoukkueen rakentamista tukemaan voidaan hyödyntää esimerkiksi erillistä pelaajascoutia tai toimitusjohtajan tai muun neuvonantajan osaamista.

Neljänneksi tietenkin katse oheiseen naamagalleriaan. Liigan urheilujohtajissa on puolen tusinaa hyvää tulosta tehnyttä miestä, muutama aivan uusi kasvo, ja loput potentiaalisia tai vielä hieman katveeseen jääneitä tekijöitä. Esimerkiksi Jarno Kultanen, Anssi Laine, Kalle Sahlstedt ja Mikko Hakkarainen voisivat olla jo osaamisensa kerryttäneitä ja lähitulevaisuudessa seuraa vaihtavia henkilöitä.

Soimasin Sportia siitä, että se on jo kymmenen vuoden ajan kärsinyt keskinkertaisesta tai jopa huonosta valmentamisesta. Sportin ex-pelaajaikoni Markus Jämsä ehti urheilujohtaa seuraa peräti 12 vuotta. Hänen seuraajansa Herkko Koski (Pelicansin ja KalPan entinen junioripäällikkö) puolestaan erotettiin kesällä vain vuoden työskentelyn jälkeen. Nyt virkaa tekee talon sisältä löydetty vanha tuttu, Ari-Pekka Pajuluoma.

Mikään tässä Sportin yhtälössä ei oikein vakuuta. Urheilujohtamiselle pitää antaa aikaa, mutta yhdessä olympiadissa (4 vuotta) ensimmäisten selkeiden tulosten pitäisi olla jo näkyvillä: valmentajissa ja pelaajahankinnoissa onnistuttu, identiteettiä luotu. UTJ:n pesti ei myöskään pitäisi olla pienen sisäpiirin kiertopalkinto.

Osaavan urheilujohtajan löytäminen ei varmasti ole ihan helppoa. Esimerkiksi Sportin ja HIFK:n kannalta vakavampi uhkakuva on kuitenkin se, jos seurasta on kantautunut puskaradiossa huonoa mainetta, eivätkä kärkipään tekijät edes halua niihin töihin tulla. Laukkastahan HIFK tiettävästi tavoitteli.

Seuraa ja saa blogin tuoreimmat päivitykset Facebookissa ja Instagramissa, tai jätä kommentti alla olevaan laatikkoon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *