Ottelut 31–40: Pelicansilta nähtiin pisteiden valossa käänne parempaan päin

Alas, ylös, alas, ylös… mitä lie seuraavaksi? Pelicansin ailahteleva ja vuoristoratamainen kausi näyttää saaneen käänteen parempaan sen jälkeen kun joulukuun puolivälissä julkaistulla videolla päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnila lupaili muutosta.

Kymmenen ottelun jaksoihin jaettaessa Pelicansin kauden alkupuolisko tuotti 11, 16 ja 8 pisteen jaksot. Lauantain Kärpät-kotivoittoon päättyneeltä neljänneltä jaksolta saldoksi muodostui jo hyvät 19 pistettä.

Jos verrataan sarjataulukon puoliväliin, niin sijalla 8 Kiekko-Espoo on toistaiseksi edennyt 1,56 pisteen keskiarvolla ja sijan 9 KooKoo 1,43 pisteen keskiarvolla. Jos Pelicans pystyisi tuottamaan toisen 19 pisteen jakson putkeen, nousisi se tällä menolla jo 9. sijalle 50 ottelun kohdalla.

No, enää pitäisi vain ailahtelun sijaan pystyä jatkamaan tätä tulostasoa, mutta tällä voittotahdilla suunta olisi hyvä. Edes Tommi Niemelän aikakaudella ei ollut itsestään selvää pelata 19 pisteen jaksoja, vaan yhtä hyviä tai parempia jaksoja kertyi 2–3 kappaletta kaudessa.

Toistaiseksi Yli-Junnilan pistekeskiarvo päävalmentajana on 1,35 ottelua kohden. Niemelän vastaava lukema koko päävalmentaja-ajalta 2020–2024 oli 1,68 pistettä per ottelu. Runkosarjan kokonaissaldona se tarkoittaisi Yli-Junnilalle 81 pistettä ja Niemelälle 100 pistettä.

Seuraa ja saa blogin tuoreimmat päivitykset Facebookissa ja Instagramissa, tai jätä kommentti alla olevaan laatikkoon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *