Juttua muokattu 22.1.2025 klo 13:30. Sisältöä täydennetty ja muutettu merkittäviltä osin alkuperäiseen julkaisuun verrattuna, koska osa aineistosta oli juttua tehtäessä jäänyt huomaamatta.
Toistan vielä sanomaa, joka ilmeni eilisessä blogipäivityksessä ja sen jälkeisissä some-keskusteluissa: Pelicansin voi katsoa tekevän moni asioita taitavastikin, vaikka kritiikkiä esitetäänkin. Seura osaa ja uskaltaa laittaa kovan kovaa vasten, jotta saavutetaan esimerkiksi jokin taloudellinen hyöty. Millä tyylillä ja viestinnällä asioita tehdään, on sitten eri asia, mutta itse tavoitteisiin saatetaan silti päästä.
Tavoitteista puheen ollen. Muistatteko syksyltä sen vaiheen, jossa yleisömäärät laahasivat ja Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kommentoi Ylen haastattelussa näin:
“Pöyhösen mukaan Pelicans on muokannut liiketoimintaansa niin, että liikevaihdon kasvu ei riipu pelkästään pääsylippumäärän kasvusta.
– Meillä ei ole ollut koskaan tässä yhteisössä niin paljon yritysasiakkaita kuin tällä hetkellä on.”
Tämä on nannaa kuuleville kiekkokorville. Tästähän kaikki urheiluseurat käytännössä haaveilevat. Että ei olla riippuvaisia menestyksen mukaan vaihtelevista yleisömääristä, vaan on onnistuttu valamaan niin jykevä kivijalka yritysmyynnissä, että sitä eivät tuulet ja tuiskut heilauta. Sponsorisopimuksethan tehdään käsittääkseni kerralla koko vuodeksi tai jopa useammaksi.
Enemmän yritysasiakkaita kuin koskaan aiemmin, siis. Mikäpä toisaalta on kahdesti finaaleihin yltänyttä joukkuetta ja seuraa myydessäkään. Aika hyvät valttikortit on ollut myynnin puolella käsissäkin.
No perehdytäänpä numeroihin. Otin vertailuun ja laskin yksitellen Pelicansin yhteistyökumppanit vuosilta 2019 ja 2025.
2025 = 501 kumppaniyritystä
Pääyhteistyökumppaneita: 9 kappaletta (Kuten Lahti Energia, Isku ja ESS)
Suurkumppaneita: 14 kpl (Muun muassa Kespro, Kempower ja OP. )
Yhteistyökumppaneita: 22 kpl
Partner Klubissa: 10 platinum, 17 premium, 59 plus ja 197 klassikko-jäsentä
Muita yhteistyökumppaneita erillisellä listalla: 173 kappaletta
Näistä muodostuu yhteensä 501 yhteistyöyritystä. Muutamia yrityksiä on mainittu listoilla useampaan kertaan, joten pientä heittoa laskelmassa voi olla, mutta ei ratkaisevaa. Syksyllä tekemääni laskelmaan verrattuna kauden aikana joukkoon on liittynyt ainakin toista kymmentä yritystä lisää.
2019 = 435 kumppaniyritystä
Seuraavaksi selvitin Pelicansin vastaavat lukemat vuodelta 2019. Vanhat nettisivut ovat löydettävissä Wayback Machine -nimisestä verkkoarkistosta, josta nämä kappalemäärät on myös laskettu.
Pääyhteistyökumppaneita: 5 kappaletta
Suurkumppaneita: 19 kpl
Muita yhteistyökumppaneita: 16 kpl
Partner Klubissa: 20+ kpl premium, 115 plus ja 260 perusjäsentä (kaikki premium-jäsenet eivät arkistossa näy, mutta niiden määräksi on pääteltävissä vähintään 20)
Näin päästään siis laskelmaan, että kuutisen vuotta sitten Pelicansilla oli 435 yhteistyökumppania, ja tällä hetkellä 501 kumppania.
Puhtaasti kappalemäärien perusteella Pöyhösen kommentit vaikuttaisivat siis pitävän paikkansa. Nousua kuuden vuoden takaiseen on merkittävästi, kun puhutaan noin 15 prosentista ja kymmenistä lisäkumppaneista, mikäli arkistosta löytyivät likimain kaikki 2019 mukana olleet yritykset.
Euromääräinen tulos on toki käytännössä ratkaisevampi asia kuin yhteistyöyritysten kappalemäärä. Pelicansin liikevaihto on ollut huomattavassa kasvussa, mutta käytössäni ei ole lukuja, joista voisi päätellä kumppanimyynnin muutosta. Pöyhönen myös puhui “yritysasiakkaista”, jossa avoimeksi jää, tarkoitettiinko kumppaneita vai asiakkaita, jotka voivat tarkoittaa hieman eri asioitakin.
Huomattavaa on sekin, että ainakin vuonna 2019 selvästi eniten kumppaneita, jopa 90 yritystä, oli rakennusalalta, joka on tuon jälkeen kärsinyt monista talouteen vaikuttaneista käänteistä. Kun suurin tukija-ala on kärsinyt, on kumppanimyynti ollut siis vielä haastavampaa.
Jostain syystä buumista huolimatta Isku Areenalla on ollut nähtävillä myymättömiä mainospaikkoja. Aitioiden yläpuolella olevista 25 valomainoksesta puuttui 15 mainostajaa syksyllä. Kaukalossa oli myymättömiä mainoksia, samoin Lämärin päädyssä.
Kaikesta huolimatta Pelicans on siis ennätystasolla yritysmyynnissä, ja toivottavasti asiat ovat tältä osin niin hyvin kuin näyttävät. Sanon tämän näin, koska kokonaisuuden huomioon ottaen Pelicans kuuluu ehkä JYPin, Jukureiden, SaiPan ja Sportin ohella tällä hetkellä sellaiseen porukkaan liigaseuroja, joiden viestintä ja toiminta ei herätä aivan täyttä luottamusta.

Seuraa ja saa blogin tuoreimmat päivitykset Facebookissa ja Instagramissa, tai jätä kommentti alla olevaan laatikkoon.
Nyt oli hyvä nosto.
Eiköhän se ole toi jälkimmäinen. Eli autokauppias ei puhunut täyttä totta.
Jäi vaan yhteistyökumppanit osio mainitsematta kirjoittajalla jonka mukaan kumppeita on 400-500 välii 450 varmaan melko lähellä liikevaihdon nousu kertoneen loput.
Kiitän vinkistä, ja myönnän, että en hoksannut tuolla nettisivuilla olevan vielä erillinen lista kumppaneista, jotka alkuperäisestä laskelmasta jäivät puuttumaan. Artikkeli on nyt korjattu siltä osin paremmin paikkansa pitäväksi.
No mitäs tuosta on juttu ainakin nyt faktoiltaan kunnossa.