Tunnethan sarjataulukon ajatusharhat? 17 pisteen ero voi olla todellisuudessa 13 voiton putki

Pelicans on tällä hetkellä Liigan sarjataulukossa takaa-ajoasemassa. Vain voittamalla voi saada piste-eroa kiinni ja noustua 12. sijalta. Yksinkertainen homma, ei mitään uutta.

Lainaan tähän Jatkoajan keskustelupalstalta nimimerkin Brett viestiä, jossa pohdittiin piste-eroja sarjataulukossa:

“Mielestäni täysin käsittämätöntä on myös se, että meillä on vain 5 voiton matka 6. sijaan.”

Nyt Pelicans taistelee lähinnä karsintoja vastaan, mutta tuossa kohtaa Pelicansilla toden totta oli 15 pistettä eroa 6. sijaan. Se oli yhtä kuin viisi kolmen pisteen voittoa. Brett viittasi aivan oikein siihen, että jos Pelicans olisi siihen mennessä voittanut melko vähältä kuulostavat viisi ottelua enemmän, niin sijoitus olisi vallan hyvä.

Sarjataulukon erot puolestaan hämärtyvät helposti ajatusharhaksi silloin, jos vastaavaa ajattelutapaa laajennetaan myös piste-eron kiinni kuromiseen.

Tällaiset esimerkit osoittavat, että pallopeleissä sarjataulukon matematiikka on paljon mutkikkaampaa kuin miltä se voi näyttää. Tai ainakin sen kylmä realismi on usein muuta kuin optimistiset toiveet.

Otan tarkasteluun Pelicansin kannalta oleellisemman eron JYPiin ja viimeisen pudotuspelipaikan 12. sijaan:

12. JYP 62 pistettä

15. Pelicans 55 pistettä

Eroa on siis seitsemän pistettä, ja periaatteessa kolmella kolmen pisteen voitolla Pelicans nousisi jo heittämällä kaksi pistettä edelle. Näin sen äkkiseltään voisi ajatella.

Paitsi että ei nouse.

JYPin etenemistahtihan on tähän mennessä ollut 1,38 pistettä per ottelu. Jos ajatellaan, että Pelicans alkaisi nyt ottaa pelkkiä kolmen pisteen voittoja putkeen, ja JYP jatkaa etenemistään 1,38 pisteen keskiarvolla, niin todellisuudessa Pelicansilta vaadittaisiin viisi peräkkäistä voittoa, ennen kuin se nousisi JYPin edelle.

Lisäksi Pelicans käy tätä jahtia parhaillaan sekä JYP:iä että HPK:ta vastaan. Molemmat pitäisi kukistaa pudotuspeleihin päästäkseen.

Entäpä jos jahtia käytäisiin kuudentena olevaa KalPaa vastaan, johon nyt on matkaa 17 pistettä? KalPa on hankkinut tähän mennessä 1,60 pistettä per ottelu. Nyt Pelicansilta vaadittaisiin vaadittaisiin massiivinen 13 suoran voiton eli 39 pisteen voittoputki, jotta se nousisi tasaista vauhtiaan jatkavan KalPan edelle.

Tällaiset esimerkit osoittavat, että pallopeleissä sarjataulukon matematiikka on paljon mutkikkaampaa kuin miltä se voi näyttää. Tai ainakin sen kylmä realismi on usein muuta kuin optimistiset toiveet.

Myös nämä realiteetit kannattaa muistaa:

  1. Niin sanotut kuuden pisteen ottelut päävastustajia vastaan ovat täyttä totta. Pelicans luovutti juuri viime ja toissa viikolla neljän ottelun täydet pisteet juuri niille joukkueille, joille se on Pelicansin kannalta kaikkein tuhoisinta, ja vaikutti suoraan Pelicansin heikentyvään asemaan sarjataulukossa.
  2. Takaa-ajoasemassa jokainen pelattu ottelu kuluttaa pois yhden mahdollisuuden ja aikaa pois tiimalasista. Vaikka ero pysyisi samana, se todellisuudessa heikkenee, kun tilaisuudet vähenevät.
  3. Ottelukierroksella ei ole jaossa vain ne kolme pistettä Pelicansille ja sen vastustajalle. Liigan täydessä kahdeksan ottelun illassa jaetaan seitsemässä muussa ottelussa myös 21 muuta pistettä, jotka väistämättä ropisevat eri puolille sarjataulukkoa, pahimmillaan juuri niille pääkilpailijoille.

Eli vaikka oma joukkue yhtäkkiä alkaisi juosta kolmen pisteen täyttä vauhtia, niin ne muutkin joukkueet hölkkäävät tai vähintään kävelevät eteenpäin. Se vaikeuttaa eron kiinni kuromista kummasti.

Seuraa ja saa blogin tuoreimmat päivitykset Facebookissa ja Instagramissa, tai jätä kommentti alla olevaan laatikkoon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *