Jos blogin avausosassa käsiteltiin Pelicansin valmennusta, niin pureudutaanpa nyt joukkueeseen. Tarkennan siihen missä Pelicans on viime vuosina pääsääntöisesti onnistunut hyvin, eli rakentamaan joukkueen “oikein”.
Kyse on toki mielipideasiasta. Yhtä totuutta ei löydy. Joukkueen kasaaminen oikein on myös teoriassa helppoa, mutta käytännössä paljon vaikeampaa hallita lähtevien ja hankittavien pelaajien virtaa, valmennuksen toiveita, sopimuksia, kunkin pelaajan henkilökohtaisia tilanteita, juniorituotantoa ja ennen kaikkea palkkabudjetin riittävyyttä.
Seuraavassa joukkueen oikein rakentamisen askelmerkit, jotka Pelicans jälleen hyvin täyttää.
1) Aidosti laadukkaat pelaajat tärkeimmissä rooleissa, eli ykkösmaalivahti ja ykköskentällinen, tai mieluiten 3 tärkeintä puolustajaa ja 4-5 kärkipään hyökkääjää. Kenttäpelaajien osalta Pelicansin materiaali kestää vertailun sen suuremmin tutkimattakin, vaikkakin keskushyökkääjien laadun riittävyyttä on aiheesta kyseenalaistettu mestaruuden tavoittelun kannalta.
Se osa-alue jossa on toistaiseksi eniten todistettavaa, on maalivahtikaksikko Jasper Patrikainen – Olof Lindbom. Kummallakin on hyvät ainekset kehittyä ykkösmaalivahdiksi Liigassa, mutta toistaiseksi parivaljakko ei vaikuta sellaiselta, jolla olisi tukeva ote Kanada-maljasta. Patrikainen loisti toissa kevään finaaleissa, mutta tasaisen varma kokonainen kausi on vielä näyttämättä.
Tasapäinen kaksikko on toisaalta siitä hyvä lähtökohta, että todennäköisesti ainakin jompi kumpi onnistuu ja on vireessä silloin kun sitä eniten tarvitaan. Liigan maalivahtipareista Pelicansin edelle kiilaavat nähdäkseni ainakin Ilves, Kärpät ja mahdollisesti KalPa. Lisäksi parempi tai yhtä hyvä ykkösmaalivahti löytynee Tapparalta, Ässiltä, Sportilta, JYPiltä ja HIFK:lta. Vertailu tosin on sikäli turhaa, että jokainen maalivahti tarvitsee hyvin puolustavan joukkueen loistaakseen.
2) Laaja kirjo erilaisia pelaajatyyppejä ja erikoisominaisuuksia. Tässä mennään jo enemmän nyansseihin, mutta näen sen rikkautena, että ryhmässä on esimerkiksi ulottuvampia ja ketterämpiä, raskaampia ja vauhdikkaampia, taitavampia ja suoraviivaisempia pelaajia. Ääripäitä kuvaavina vaikkapa Iikka Kangasniemi ja Antti Tyrväinen. Roolittamisesta on jääkiekossa puhuttu jo pitkään, mutta jotta voidaan roolittaa, ei pelaajisto voi olla tasapaksu.
Pelaajien erikoisominaisuudet lisäävät mahdollisuuksia. Tommi Niemelän Pelicans-vuosina esimerkiksi tuntui, että yksi nitkahdus kohti finaalitasoa tapahtui, kun puolustusta vahvistettiin Anton Myllärillä ja Ben Bloodilla kuin luotuina pudotuspelimaailmaan. Valmennuksella saattoi alun perin olla toisenlainen ideologia Pelicans-puolustajan prototyypistä, mutta näiden kahden järkäleen ominaisuudet toivat viisikkopeliin sen tarvitsemaa ryhtiä.
Teoreettisesti voidaan miettiä, olisiko helpompaa valmentaa ja saada toimimaan joukkue, jossa kaikki pelaajat ovat pelillisiltä ominaisuuksiltaan mahdollisimman samankaltaisia? Se jääkoon vain pohdinnaksi, toistaiseksi uskon laajempaan kirjoon. Muistaen kuitenkin, ettei yksi kovaluinen pakki tee joukkueesta vielä fyysistä tai yksi rightin snaipperi ratkaise maalinteko-ongelmia. Luonnollisesti kaikkien pelaajien on esimerkiksi luisteluvoimaltaan sovittava aktiivisen joukkueen pelitapaan.
3) Sopiva sekoitus eri ikäisiä pelaajia. Hyvä joukkue kaipaa usein sekä erittäin kokeneita 32-38-vuotiaita pelaajia, parhaassa urheilijan iässään (25-31-vuotiaita) olevia että nuoria kehittyjiä (18-24-vuotiaat). Näihin ikäryhmiin jaoteltuna Pelicansin rosteri jakautuu tällä hetkellä noin 6-6-15.
On tämäkin joukkue siis nuorenpuoleinen, ja keski-ikä 25,2 vuotta asettuu noin Liigan keskivaiheille, mutta ikäluokat ovat sopusuhdassa. Vanhempien pelaajien mukana tulee kokemusta, johtajuutta ja usein myös huippu-urheilijana elämisen esimerkkiä. Nuorisokaartista taas nähdään hyvin todennäköisesti isoja kehitysaskeleita hyvällä hinta-laatusuhteella.
4) Mahdollisimman vähän ongelmatapauksia, kuten pelitavasta poikkeavia, loukkaantumiskierteessä olevia tai muuten hankalia pelaajia. Tässä mielessä vaikkapa Juhamatti Aaltosen tai edes Aatu Jämsenin lähtö ei ollut välttämättä mitenkään haitallista, vaikka samalla hyökkäyksestä poistui taitavia pelureita.
Usein “ongelmatapaukset” liittyvät pelaajan jääkiekkomakuun, persoonaan, sopeutumisvaikeuksiin tai elämänhallinnan ongelmiin. Näistä ei voi ulkopuolisena paljoa tietää, mutta kaiken kaikkiaan Pelicans tuntuu enimmäkseen välttäneet sellaiset pelaajat hyvin. Tosin laadukas pelillinen panos saatiin myös esimerkiksi siviilielämässän vaikeuksissa olleelta Patrik Bartosakilta ja valitettavan vakavan polvivamman kärsineeltä Jonas Enlundilta. Ulkomaalaispelaajien sopeutumista taas helpottaa se, että joukkueesta löytyy samasta maasta oleva tai samaa kieltä puhuva työkaveri.
