Jii ei ole täällä tänään. Kuuntelen luentoa markkinoinnin psykologiasta. Lehtori on mielenkiintoinen tapaus. Älykäs ja hyvä puhuja aivan kuin Lahden Lätkäseuran uusi päävalmentaja Sami, mutta myös jonkin verran velmumpi ja nauravakin esiintyjä.
”Sinä ja minä ja me kaikki olemme negatiivisesti ohjelmoituja. En sano, että olemme negatiivisia ihmisinä, mutta olemme negatiivisesti ohjelmoituja, koska meidän lähdekoodi on negatiivinen”, hän kertoo.
”Minkä takia? Se on negatiivinen siitä syystä, että me annamme kaikelle uudelle, joka me hahmotetaan, aluksi negatiivinen tulkinta. Ja se on mahdollistanut sen, että olemme pystyneet jatkamaan sukua ja kehittymään.”
Lehtori selittää, kuinka negatiivinen ohjelmointi oli ihmisen apuna jo silloin, kun pusikossa rasahti jotain, ja oli opittava varomaan villipetoja, ettei joudu lounaaksi.
Riskit ja huonot kokemukset muodostavat kolminkertaisen tunteen verrattuna mahdollisuuksiin ja hyviin kokemuksiin, jos nyt oikein ymmärrän siitä mitä hän sanoo. Se näkyy myös siinä, miten urheilua seurataan, ja Lätkäseuran vaiheilla keskustelu vaikkapa Facebookissa ja Jatkoajassa tai huutelut hallin katsomoissa ovat keskimäärin niin negatiivista ja kriittistä, jopa ”toksista”. Ja Kiekkoaktivisti-blogissa. Tappiot aiheuttavat suuremman tunteen kuin voitot. Fiaskomaiset kaudet saattavat aivan hyvin jättää syvemmän jäljen kuin hopeakaudet.
Blogini koodannut Kuvernööri sai juuri korjattua vian, jotta blogin teksteissä suomen kielen sanat tavuttuvat viimein oikein, eivätkä mistä sattuu. Mutta hän ei pysty koodaamaan Kiekkoaktivistia positiivisesti ohjelmoiduksi.
En kadehdi jääkiekkoseuran johtajia, tai niiden työntekijöitä ylipäätään. Luultavasti en edes haluaisi olla töissä missään urheiluseurassa. Miksi, kysyn itseltäni. Siksi että urheilu ja urheiluseura ovat niin vahvasti tunneasioita. Lehtori siteerasi juuri Harvardin tutkimusta, jonka mukaan ostopäätöksestä 95 prosenttia perustuu tunteeseen, ja loput viisi prosenttia ovat vain järkiperäisiä ostoalibeja. Arvioisin itse, että urheilun kohdalla tunne voi viedä 99- tai jopa 100-prosenttisesti.
Urheilun seuraajat odottavat lähtökohtaisesti voittoja, eli hyvää. Kun Lätkäseura ajelee huomenna bussilla Mikkeliin, odotetaan voittoa. Kuitenkin urheilussa, ainakin Liigassa, toteutuu koko ajan voittamisen ja häviämisen 50–50-jakauma. Jos yksi voittaa, niin väistämättä toinen häviää. Kun sitten tuo voittamisen odotus ja oletus taipuukin ”yllättäen” tappioksi, on seurauksena se kolminkertainen negatiivinen tunneryöppy. Useimmiten se puretaan pelaajiin ja valmentajiin. Ja somessa tuntemattomaan ihmiseen, jonka tulkitsemme kuin pusikossa rapistelevaksi villipedoksi.
Luento on ohi. Luen itseeni kohdistuvia palautteita.
”Vittu mitä paskaa. Voisitko kirjoittaa vaan sinne apu lehteen”.
”Nää oli aluksi ihan hyviä mutta nyt alkaa mennä jo överiksi. Näinhän siinä usein käy että tulee itselle sokeaksi ja luulee tekevänsä jotain ainutlaatuista”.
Minullahan ei toden totta ole tässä kuin harrastusmielessä näpyttelemäni blogi, ja sen faktaa ja fiktion keinoja sekoitteleva tarina. On sana sanaa vastaan. Hähmäinen blogi vastaan Lätkäseuran omilla nimillään esiintyvät aidot ihmiset. Kumpaa uskot, uskotko kumpaakaan vai molempia?
Nähtävästi samaan aikaan joku tai jotkut Lätkäseuran toimistolta intoutuvat julkisesti kehumaan työpaikkaa. Ja tämähän on hyvä. Hyvä jos viihdytään ja puolustetaan omaa maalinedustaa silloin, kun joku sinne ulkopuolelta tökkii.
Voin vain kirjoittaa. Se on aina ollut instrumenttini. Onneksi olen jo kohtalaisen hyvin päässyt eroon siitä, että se mitä teet työssä tai sen kaltaisessa, määrittelisi jotenkin ihmisenä – ketään meistä. Ei, kyllähän ne tärkeimmät asiat tapahtuvat jossain ihan muualla. Kun tutustut uuteen ystävään, tutkiskelet omaa pääkoppaasi tai rakennat sellaista elämää, joka tuntuu hyvältä ja tuo iloa.
Ehkä minun on vain kaivettava jotakin uutta, positiivisempaa tulokulmaa näihin teksteihin.
Positiivisemmin ohjelmoituja palautteita on tullut privaatisti. Henkilöiltä joita tunnen ja joiden tiedän tietävän.
”Ja tuossahan on ihan jäävuoren huippu. On niin sairasta settiä hoh hoijjaa. Niistä joskus enemmän. Pelaajille ja joukkueelle aina toivottava hyvää. Mutta hyvä, että tuot epäkohtia esiin, koska ei niitä kukaan muu näköjään ole osannut/uskaltanut tuoda.”
”Olen ilolla lukenut kirjoituksiasi ja sitä, että vihdoin joku tuo näitä asioita uskottavasti näkyviin. Olen ollut suht suu supussa, mutta niin älyttömän sekaisin on tuo tivoli tuolla.”
”Mahtavaa! Nyt on pato murrettu, ja se on sun ansiota, kun uskalsit sen tehdä.”
Pari viikkoa sitten hain pesäpallomailan varastosta eteiseen varmuuden vuoksi. Hymähtelen omille kuvitelmilleni. Karkaileekohan jo vähän pitkälle?
Vitsi vitsinä. Lahden Lätkäseurasta ei ole oltu minuun yhteydessä. Siellä kuulema vain hymähdellään tälle pahaiselle blogille ja sen perättömille väitteille. Jos oltaisiinkin yhteydessä, niin en tiedä mihin siinä edes päästäisiin. Luultavasti tarjoisin mahdollisuutta tehdä haastattelun, jossa näitä väitteitä sitten oiotaan, jos ne kerran ovat vääriä.
Mutta tietysti toimittajana mietin tässä jo, että mikä arvo on sellaisella haastattelulla, vaikka sen toteuttaminen ja vastakkaisen näkökannan julkaiseminen vastuullisen journalismin periaatteisiin kuuluisikin.
Puututtiinko teillä edellisen päävalmentajan toimintaan haitallisella tavalla? Ei, annettiin vain apua ja tukea.
Pitikö vaaleaverikkö Iidan alun perin mennä jäälle asti pudottamaan ottelun avauskiekko finaalien aikaan, jolloin hän syytti vierasjoukkueen pelaajaa rikoksesta? Ei, hän tuli ihan oma-aloitteisesti vain katsomaan peliä.
Päättääkö Lätkäseurassa yksi henkilö lähes kaikesta? Ei, teemme kaikki päätökset yhdessä ja kaikki kantavat vastuun omista tehtäväalueistaan.
Miksi valvontakamerat käskettiin kääntää pois, kun menitte salaa katsomaan uutta liiketilaa ravintolalle? Mitä, ei sellaista ole tapahtunut, en ymmärrä yhtään mistä tällainen on peräisin.
Sana sanaa vastaan. No joistakin on kyllä ihan mustaa valkoisella tai vähintäänkin tukku todistajia.
Epäonnistuin taas. Meni kriittiseksi, negaatioksi. Vedetäänhän hetki happea ja palataan sitten aineiston pariin.
Tarinan aiemmat osat
LUKU 1: Raastepöydästä voi aloittaa
LUKU 2: Märkäkorvapuusti
LUKU 4: Juhamatti vs. Juhamatti
LUKU 5: Syksyllä yhtä ja keväällä kolmatta
Seuraa ja saa blogin tuoreimmat päivitykset Facebookissa ja Instagramissa, tai jätä kommentti alla olevaan laatikkoon. Tai haluatko itse kertoa jotakin? Ota yhteys sähköpostilla: kiekkoaktivisti@gmail.com
2 kommenttia artikkeliin ”LUKU 6: Positiivisesti ohjelmoitu”