Pelicansin alkavaan kauteen valmistautumista väritti pelaajapuolella muutamakin poikkeuksellisempi episodi, joista varmasti näkyvimpänä Juhamatti Aaltosen, 39, sopimuksen purkaminen myöhään elokuussa. Aaltonen saapui keväällä tietynlaisena luksushankintana joukkueeseen, enkä ole aivan varma, tarvitsiko Pelicans edes häntä siinä kohtaa. Silti lähtö yllätti.
Kun aletaan puhua Juhamatti Aaltosesta, tulee vastuullisen bloggaajan paljastaa “puoluekirjansa”. Teen sen nyt, ja asettelen näin:
Aaltonen ja hänen kaltaisensa pelaajat ovat minulle kryptoniittia.
Selvennyksenä sanottakoon, että kryptoniittihan on sarjakuvahahmo Teräsmiehelle heikkous ja aine, joka vie tältä voimat.
Onhan aina niin, että meille kaikille muodostuu urheilua seuratessa tai tehdessä oma maku. Siis tapa tehdä, ajatella ja nähdä asioita. Jääkiekkomaku. Kukin pelaaja, valmentaja, toimittaja ja katsoja peilaa asioita väistämättä oman makunsa läpi.
Oma makuni perustuu ensisijaisesti puolustajan pelipaikkaan. Puolustamiseen, maalien estämiseen, mutta ennen kaikkea joukkueena pelaamiseen. Sen vastakohtaa edustavat individualismi ja opportunismi.
Oli jollain tapaa vähän hankalaa katsella, kun Aaltonen paistatteli Pelicansin mainosten näkyvimpänä mannekiinina kevään 2024 pudotuspelien alkaessa. Kesken kauden valmiiseen pöytään tullutta kohuhankintaa halutaan tietenkin korostaa jo palkkaa maksavien yhteistyökumppaneiden takia, mutta moisella saattaisi olla pieni negatiivinenkin vaikutus joukkueeseen, joka on pöydän kattanut.
Seuraavana päivänä 16.3.2024 Etelä-Suomen Sanomat julkaisi ison artikkelin voittamisen kulttuurista, jossa haastateltavina olivat Tommi Niemelä ja Aaltonen. No, se oli mahdollisuus saada raikkaampia lausuntoja kuin niiltä pelaajilta, joita on jo koko kausi jututettu.
Ja onhan Aaltonen parhaimmillaan häikäisevä hyökkääjä. Virtuoosi. X-factor.
En silti malta olla pohtimatta, että tuoko Aaltonen mukanaan sitä paljon puhuttua voittamisen kulttuuria. Onko hän aina uusien mahdollisuuksien arvoinen? Keväällä 2014 Aaltonen ratkaisi Kärpille mestaruuden Sen jälkeen hän on lajilleen tyypillisesti vaihtanut joukkuetta käytännössä joka vuosi, ja siitä on muodostunut mielenkiintoista käppyrää.
Voiko olla puhdasta sattumaa, että HIFK:ssa, Pelicansissa, Kärpissä ja vielä Jukureissa joukkueen sarjasijoitus romahti Aaltosen saavuttua joukkueeseen? Ja lähti roimaan nousuun hänen poistuttuaan?
Toisaalta Jokereissa, Röglessä, Skellefteåssa ja jälkimmäisellä Pelicans-visiitillä Aaltonen oli mukana kohentamassa tai säilyttämässä joukkueiden asemia.
Eihän yhden pelaajan suorite toki näin suurta vaikutusta tee kumpaankaan suuntaan. Tällaisilla epäilyksillä ei varmasti kerätä ystäviä, koska onhan kyseessä kaikkien rakastama “Iin Taikuri”.
Ennen viime kevättä Aaltosella oli kuitenkin kuusi kautta peräkkäin, joiden aikana hän joukkueineen joko ei päässyt pudotuspeleihin tai putosi ensimmäisellä kierroksella. Yhden kevään keskeytti koronapandemia.
Ammoisina aikoina läpimurtokaudellaan 2009-2010 Aaltonen oli Pelicansin timantti ja Liigan maalikuningas, mutta tuolloin taas joukkue ei ollut kilpailukykyinen. Keväällä 2019 Aaltonen hankittiin Pelicansiin, ja joukkueen superkausi sakkasi pudotuspeleissä. Seuraava kausi oli jo täysi fiasko. Tuoreimmalla visiitillä hänen tasonsa riitti kolmos-nelosketjuun, vaikka roolituksen puolesta tarvitsisi ykkös-kakkosketjua.
Jotenkin kaava vain toistuu. Aaltonen on osunut Pelicansiinkin aina jollain tapaa väärään aikaan.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole syyllistää Aaltosta, vaan herättää ajatuksia. Kun tietyt henkilöt urheilumaailmassa tuntuvat jatkuvasti ajautuvan vääriin tilanteisiin, onko silloin lopulta kyse paikoista ja ajoista, vai henkilöistä ja heidän sopeutumiskyvystä itsessään? Minkälaista esimerkkiä hän antaa tavoitteellisessa kilpaurheiluympäristössä? Se on se puoli, jota valmentajat joutuvat aina miettimään boheemien virtuoosien kanssa.
Aaltonen on osunut Pelicansiinkin aina jollain tapaa väärään aikaan.
Entä kuinka paljon parempia Aaltosen itsensä kannalta viime vuodet olisivat olleet, jos joukkuevalinnat olisivat onnistuneet paremmin?
Aaltonen kommentoi tilannettaan Ilta-Sanomien haastattelussa äskettäin. Julkisesti hän ei ole peitellyt sitä, että urheilijan elämä on ollut hakusessa, eikä oheisharjoittelu erityisemmin kiinnosta vieläkään, vaikka kokemus onkin varmasti kypsyyttä tuonut. Taidothan Aaltosella olisivat riittäneet NHL:ään. Sinne pääsy taisi jäädä kiinni lahjakkuuden ylimmän tason, eli harjoittelun lahjakkuuden puutteista.
Monella liigajoukkueella olisi Juhamatti Aaltosen taidoista puutetta tuloksentekoyksiköissä, mutta Pelicans tahmeasta alustaan huolimatta saattaa olla tässäkin hetkessä parempi ilman Aaltosta.
Nyt Aaltonen näyttää empivän uransa jatkamisen ja motivaation puutteen vaiheilla. Se voi olla merkki siitä, ettei uran jälkeisen ajan suunnitelmaa ole.
Seuraa ja saa blogin tuoreimmat päivitykset Facebookissa ja Instagramissa, tai jätä kommentti alla olevaan laatikkoon.
One thought on “Juhamatti Aaltosen vaikutus joukkueiden sarjasijoituksiin”